Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkoot. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. lokakuuta 2012

Viimeiset talkoot

Espoossa talkoiltiin lauantaina 06.10.12 ja omalta osaltani oli viimeiset talkoot tähän vuoteen. Porukkaa oli parhaillaan noin kolmekymmentä ja niin reippaasti kivikasat siirtyi puroon että työt loppui reilusti ennen iltapäivää. Harmi sinäänsä että korkea/samea vesi teki sen ettei paikkoja voitu vielä viimeistellä kun syksy on jo näin pitkällä. Kunhan vedet laskevat ja samalla kirkastuvat niin paikalle katsomaan kuinka paljon kivimateriaalia saatiin todellisuudessa uomaan!

lauantai 8. syyskuuta 2012

Espoossa talkoiltiin

Tänään tuli talkoiltua Espoossa virtaavalla finnoonojalla koko päivä, vähän ennen yhtätoista saavuin paikalle ja kuuden aikaan lopeteltiin.. Porukkaa oli sopivan paljon ja sen verran ahkeraa väkeä että nelisenkymmentä tonnia kiveä/soraa siirtyi kävelytien varrelta pitkälle matkalle purouomaa yhdessä päivässä. Alueelle tehtiin erroosio suojaa, muokattiin virtausta ja alavirtaan muu porukka teki puu/kivimateriaalista todella hyvän näköistä pätkää josta lisäilen kuvia myöhemmin.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Viimeistelyä..

Viikonloppuna vesi oli sen verran korkealla että näin jälkikäteen viimeistely kunnostuspaikalla on hyvä tehdä kun vesi on laskussa. Tiistai iltana saatiin meidän osalta paikat valmiiksi joten toivottavasti kelpaa kaloille. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa vai miten se meni.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Talkoilua longinojalla

Helsingissä virtaavalla longinojalla järjestettiin joka vuotiset talkoot ja nyt ensinmäistä kertaa savelassa. Puron varrelle oli saatu kaksi sorakasaa ja kolme kasaa isompaa kiveä joten sopivasti oli hikoilua luvassa.
Edellisen yön sateet olivat nostaneet vedenpinnan korkealle, mutta aamuun mennessä sateet loppuivat joten eipä tarvinnut vesisateessa rehkiä. Aamupäivän edetessä vedenpinta lähti nopeasti laskuun ja samalla kivien asettelu helpottui huomattavasti.
Veden korkeudesta johtuen ei tavallisilla kumisaapppailla ollut asiaa veteen, mutta onneksi porukasta löytyi kaksi kahluuhousullista joten hommat hoituivat sujuvasti sillan molemmin puolin. Itse tein sillan alapuolista kivikkoa ja vaikka suht pienellä porukalla oltiin hommissa niin materiaalit saatiin yllättävän nopeasti puroon.
Lauantaina 8.9. talkoillaan Espoon Sunassa, Finnoonojan yläjuoksulla.

lauantai 25. elokuuta 2012

Vuoden ensinmäiset talkoot

Saavuin viikinojalle aamu kymmenen jälkeen ja luvassa oli vuoden ensinmäiset talkoot omalla kohdallani. Kivimateriaalit oli saatu puron varteen pieniin kasoihin joten helpoksi oli homma tehty ja hyvä näin!
Puoleen päivään mennessä oli ensinmäiset soraikot valmiina joten siirryttiin alavirtaan. Alueelle on rakennettu koulu minkä takia uoma kiertää nykyään kävelytien vartta pitkin ja uomassa on karkeaa kivilouhetta, mutta suurin ihmetys oli siltarummun alapuoli jossa penkareet ovat sortuneet ja vesi katosi kivimurkan alle jolloin kalojen liikkuvuus ei matalalla vedellä onnistu.
Ari kaivoi sillan alapuolista kivimurskaa hiki hatussa ja iltapäivään mennessä oli kalojen liikkuminen ylä-alavirtaan mahdollista. Alueelle saatiin tehtyä myös muutama kutusoraikko joten syksyllä on taimenilla paremmat mahdollisuudet lisääntyä jos paikalle "eksyvät".
Ensi lauantaina talkoillaan savelassa virtaavalla longinojalla!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Vuoden viimeiset talkoot

Vuoden viimeiset talkoot järjestettiin hausjoella ja siellä meni lauantai päivä rennosti. Aamulla auton nokka kohti hausjärveä ja puolikymmenen aikoihin saavuin ensinmäiselle kunnostuspaikalle. Tällä kertaa kunnostus tehtiin puoliksi koneella, koska paikallisten ansiosta oli käytössä traktori jolla kivet/sora kipattiin suoraan puroon jossa ne käsityöllä levitettiin eli todella helppoa hommaa kun ei tarvinnut rehkiä itseään poikki.

Ensinmäinen kunnostuspaikka valmiiksi jonka jälkeen siirryttiin peltosillalle johon kunnostettiin iso kutusoraikko ja traktorin aniosta ei kenelläkään tullut hikeä pintaan sillä sorat saattiin taas suoraan purouomaan.

Puron alueella on ongelmana kutusoraikkojen vähyys joten kolmannellakin paikalla oli tarkoitus rakentaa kutusoraikko ja tällä kertaa sorat tuotiin peräkärryllä puron reunalle josta ne kipattiin uomaan eikä meidän tarvinnut muuta kuin levittää ne uomassa, mutta oli siinä vähän isommankin kiven pyörittelyä joten ruokatauko oli paikallaan heheh.

Ruokailun yhteydessä oli taas mukava rupatella niitä näitä muiden talkoolaisten kanssa ja tottakai syödä Akin tekemiä leipiä sekä "itse" leivottua pullaa, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja oli aika siirtyä päivän viimeiselle kunnostus paikalle.

Paikalle päästyä olin varma että nyt joudutaan siirtämään kivi materiaali kottikärryillä metsän poikki, mutta paikallinen traktori kuski pääsi helposti paikalle ja taas saatiin kivet/sorat suoraan puro uomaan. Tällä kertaa kalat olivat niinkin tuttavallisia että kävivät vähän väliä kääntymässä valmistuvalla soraikolla ja me koitimme levittää sorat ilman suurempaa häiriötä.

Viimeinen soraikko valmiiksi jonka jälkeen kahluuhousut pois viimeisen kerran tänä vuonna ja tässä vaiheessa voin sanoa että ehdottomasti yhden parhaiten järjestetyistä talkoista! Paikalliset ovat hoitaneet hommansa todella hyvin ja koneellisen avun ansiosta homma oli mukavan leppoisaa ja varmasti tulevina vuosina olen mukanana kuvioissa.

Loppu syksy menee enemmän tai vähemmän puroilla ja blogia päivittelen parhaani mukaan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Talkoot finnoonojalla

Lauantaina talkoiltiin Espoossa virtaavalla finnoonojalla kunnostamassa taimenien lisääntymis/poikasalueita. Edellinen ilta meni pitkäksi joten muutaman tunnin unien voimalla auton nokka kohti Espoota ja edelleen pientä jälkiflunssaa päällä joten puolikuntoisena matkassa.

Paikalle päästyä ruvettiin kiviä siirtämään alle kymmenen henkilön voimilla ja sorakasa oli sen verra suuri ettei sitä päivässä siirretä jos ei lisää käsiparia paikalle saada. Meikäläinen alkoi Akin kanssa siirtämään soraa kävelytien alapuolelle kun muu porukka siirsi kiviainesta noin 50 metriä alavirtaan useampaan kohtaan...

Muutaman tunnin jälkeen pidettiin ruokatauko johon mennessä isompi kivimateriaali oli käytetty lähes kokokaan, mutta soraa oli edelleen paljon... Leivät syötyä takaisin työntekoon ja viimeistelemään kävelytien alapuolista pätkää.

Pikku hiljaa sillan alapuolelle saatiin leveä soraniska jonka alapuolelle kapea kivikkoinen koski joka päättyy syvempään virtaan. Tästä alavirtaan oli tehty useampi soraikko ja isompaa kiviainesta levitetty sinne tänne.

Talkoolaiset vähenivät iltapäivään mennessä kolmeen henkeen ja vesisade kruunasi talkoopäivän. Tien reunalle jäi "pienehkö" sorakasa joka olisi varmasti saatu siirrettyä kokonaan jos olisi ollut muutamat käsiparit enempi ja yhdet kottikärryt kaveriksi. Sorakasa pitää myöhemmin tulla siirtämään koneellisesti tai käsivoimin.

Päivän päätteeksi Aki sai puhelun että noin kilometri ylävirtaan olisi puroa tietöiden takia putkitettu eri uomaan ja vesiluvista ei taida olla tietoakaan... Turhauttavaa... Toivotaan että syksympänä päästään katsomaan kutevia taimenia ja siinä vaiheessa ymmärtää miksi tätäkin hommaa jaksaa tehdä vaikka rahallista hyötyä ei saisi.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Ladon nurkilla talkoiltiin

Longinojalla järjestettiin puronkunnostustalkoot ladon nurkilla ja alueen edellisestä kunnostuksesta onkin kulunut muutama vuosi. Tähän väliin on rakennettu uusi kevyenliikenteen tie joka kulkee aivan puron varressa latokartanontielle asti ja tämän johdosta puustoa on karsittu omasta mielestäni aivan liikaa. Siltojen alueille on onneksi tehty suuret poikaskivikot luonnon kivestä joten ei tarvittu muuta kuin isommat kivet sekä soraa, mutta valitettavasti Helsingin kaupunki on alkanut säästämään näissäkin asioissa rahaa joten kivikuormat olivat odotettua pienemmät eikä isoimpia kiviä saatu puroon lainkaan.

Teimme pienellä talkooporukalla noin kuusi kutusoraikkoa ja lisäsimme alavirtaan kasaantunutta soraa saunakosken niskalle, myös puuainestä siirrettiin purouomaan tukevasti muuttamaan virtausta ja samalla luomaan uusia suojapaikkoja kaloille... Muutama isompikin kivi rantapenkareilta muutti paikkaa ja Jani kävi puhdistamassa vanhempia soraikkoja näin kutuajan lähestyessä... Alempi kuva on otettu kävelytien alapuolisesta soraikosta veden laskettua/kirkastuttua.

maanantai 30. elokuuta 2010

Maunulanpuron talkoot

Viime lauantaina järjestettiin maunulanpurolla kunnostus talkoot joissa puroon siirrettiin kivimateriaalia. Tämä oli ensinmäinen kertani kyseisellä purolla ja kyseessähän on pieni kirkasvetinen puro joka on aikanaan ojitettu ja kiintoaiesta löytyy valitettavan paljon.

Aikaan saatiin muutamia sorakoita sekä monipuolistettiin puron syvyys vaihtelua ja rakennettiin kavennuksia puu/kivimateriaaleista. Näihin hommiin meni koko päivä helposti, mutta lopputulokseen oli moni tyytyväinen. Tänään paikalla käytyä moni ohikulkija ihmetteli kiviä ja eräs vanhus mainitsikin "Ei siellä taimenia ole ennen kuin ne elävät maalla"... Hehehe.
Maunulanpurosta mielenkiintoisen citypuron Helsingissä tekee myös se ettei alueelle ole istutettu taimenta joten saa nähdä muuttaako taimen alueelle jo lähivuosina.

lauantai 21. elokuuta 2010

Kunnostuksen jälkeen

Talkoopäivän päätteeksi jäin katsomaan kunnostamaani aluetta kun taimenet tulivat tutkimaan uusia sorakoita/kivikoita... Videon laatu on taas huono, mutta laitan nämäkin talteen jos saan myöhemmin parempilaatuisena.

Viikinojalla talkoiltiin

Viikinojalla järjestettiin tänään kunnostus talkoot joissa puroon tehtiin kutusorakoita sekä lisättiin isompaa pyöreäpintaista kivimateriaalia. Myös puumateriaalia oli saatu puronvarteen joten sitä käytettiin hyödyksi ja kivimateriaalitkin oli sijoitettu valmiiksi eripuolille puronvartta joka helpotti työntekoa paljon. Tein omalle pätkälleni kaksi kutusoraikkoa sekä lisäsin isompaa kiviainesta vähän joka puolelle.

Nyt alueella on ensinmäiset kunnon kutusoraikot joka oli kunnostuksen ensisijainen tavoitekin ja tulevana syksynä on nämä seitsemän kohtaa joista voi kutukalojakin bongata. Markus, Pekka ja Teemu tekivät puumateriaalilla yläosasta todella hyvän näköisen, tämä taisi olla ensinmäinen kerta kun Virho käytti puumateruiaalia näinkin paljon ja tämän perusteella puumateriaalia kannattaa tulevaisuudessakin hyödyntää jos tähän tulee mahdollisuus. Talkoon jälkeen pääsi seuraamaan pienempiä taimenia jotka tulivat tutkimaan uusia kivikoita ja hyvin näytti kelpaavan...

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Sunnuntai talkoot

Tänään järjestettiin kunnostustalkoot Espoossa virtaavalla finnoonojalla, kunnostus alue sijaitsi tänä vuonna puron alajuoksulla Akin johdolla. Tarkoituksena oli kivettää purouomaan uusia kutupaikkoja taimenelle sekä poikasalueita. Tällä kertaa myös kiviaines oli juuri sellaista mitä tarvittiin eikä talkoolaisistakaan ollut pulaa.

Pieni krapula päällä, mutta silti ehdin kymmeneksi paikanpäälle hyvissä tunnelmissa. Tarkoitus oli kivettää kaksi aluetta ja itse päätin mennä mukaan alemman pätkän suunnitteluun/toteuttamiseen. Kyseisessä kohdassa siirsimme kiviainesta puron keskiosassa sijaiteviin saarrekkeihin joista ylemmän saaren molemmille puolille saimme hidasvirtaista aluetta jossa luulisi isommankin taimenen viihtyvän, myös puuainesta asetettiin uomaan jolloin saatiin hyviä suojapaikkoja.

Alemman saaren luo teimme varsinaisen kutusoraikon joka onnistui loppujen lopuksi todella hyvin ja toivottavasti pääsen syksympänä katsomaan mahdollisia kutukalojakin siinä. Saaren toiseen uomaan siirsimme mahdollisimman paljon kivimateriaalia, koska kyseisessä kohdassa upposi helposti saviliejuun ja tällä tavalla saimme tästä huomattavasti tukevamman.

Ylempänä sijaitevan kävelytien kohdalle ilmestyi hieno koski joka näytti hyvältä poikasalueelta ja niskalle tehdyn soraikon uskoisi kutukaloille syksympänä kelpaavan. Pitää odotella ensinmäisiä kunnon tulvia joiden jälkeen täytyy paikanpäällä käydä katsomassa kuinka paljon paikat ovat muuttuneet ja mielenkiinnolla odotan kuinka sorat lähtevät liikkeelle.

Noin seitsemän tunnin talkoopäivän päätteeksi oli niin laiska olo etten yhtäkään kiveä olisi enää jaksanut siirtää ja vaikka en rahallista palkkaa tästäkään saannut voi syksyllä saada palkan muulla tavalla joka palkitsee työn.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Mellunkylänpuron talkoot

Mellunkylänpurolla järjestettiin talkoot joissa kunnostettiin aarrepuiston yläpuolista aluetta siirtämällä kiviainesta puroon. Puroon tehtiin muutamia sorakoita ja isompaa kiveä sinne tänne, mutta näin jälkikäteen pitää todeta että kivimateriaalia olisi voinnut olla huomattavasti enemmän. Aikaan saatiin muutamia sorakoita joten syksyllä voi nähdä mahdollisia kutukaloja ja Ari mainitsikin että tämän alueen kunnostuksia voisi jatkaa ensivuoden puolellakin...




sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Vihtijoella

Vihtijoki on karjaanjoen alkulähteitä joka kärsii aiemmin tehdyistä perkauksista ja huuhtoutuvista kiintoaineksista. Vesistöä kunnostetaan lähemmäksi luonnontilaa ja kalateiden avulla on mahdollistettu kalojen liikkuminen koko alueella. Oma talkookausi alkoi lauantaina vihtijoen kunnostustalkoissa joissa tarkoituksena oli käyttää jo valmiiksi koskessa olevaa kiviainesta.

Menimme kolmen hengen porukalla eräälle koskelle tekemään soraikkoa. Ideana oli sijoittaa isompaa kiveä tukemaan yläpuolista soraikkoa, koska vanhempi soraikko oli suurella virtaumalla valunut ala-alueelle lähes kokonaan. Aikaisemmista talkoista oli soraa jäännyt rannalle joten tuosta siirrettin suuriosta koskeen ja harvoin näkee kun taimenen poikanen tulee aina sorakuorman kipattua katsomaan aluetta, ei vaikuttanut kovin aralta tuo kala. Lopuksi siirrettiin muutama isompi kivi kosken keskiosaan rikkomaan virtaa ja samalla heitettiin puuainesta sekä puhdistettiin vanhoja sorakoita.