Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikinoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viikinoja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. elokuuta 2012

Vuoden ensinmäiset talkoot

Saavuin viikinojalle aamu kymmenen jälkeen ja luvassa oli vuoden ensinmäiset talkoot omalla kohdallani. Kivimateriaalit oli saatu puron varteen pieniin kasoihin joten helpoksi oli homma tehty ja hyvä näin!
Puoleen päivään mennessä oli ensinmäiset soraikot valmiina joten siirryttiin alavirtaan. Alueelle on rakennettu koulu minkä takia uoma kiertää nykyään kävelytien vartta pitkin ja uomassa on karkeaa kivilouhetta, mutta suurin ihmetys oli siltarummun alapuoli jossa penkareet ovat sortuneet ja vesi katosi kivimurkan alle jolloin kalojen liikkuvuus ei matalalla vedellä onnistu.
Ari kaivoi sillan alapuolista kivimurskaa hiki hatussa ja iltapäivään mennessä oli kalojen liikkuminen ylä-alavirtaan mahdollista. Alueelle saatiin tehtyä myös muutama kutusoraikko joten syksyllä on taimenilla paremmat mahdollisuudet lisääntyä jos paikalle "eksyvät".
Ensi lauantaina talkoillaan savelassa virtaavalla longinojalla!

lauantai 21. elokuuta 2010

Viikinojalla talkoiltiin

Viikinojalla järjestettiin tänään kunnostus talkoot joissa puroon tehtiin kutusorakoita sekä lisättiin isompaa pyöreäpintaista kivimateriaalia. Myös puumateriaalia oli saatu puronvarteen joten sitä käytettiin hyödyksi ja kivimateriaalitkin oli sijoitettu valmiiksi eripuolille puronvartta joka helpotti työntekoa paljon. Tein omalle pätkälleni kaksi kutusoraikkoa sekä lisäsin isompaa kiviainesta vähän joka puolelle.

Nyt alueella on ensinmäiset kunnon kutusoraikot joka oli kunnostuksen ensisijainen tavoitekin ja tulevana syksynä on nämä seitsemän kohtaa joista voi kutukalojakin bongata. Markus, Pekka ja Teemu tekivät puumateriaalilla yläosasta todella hyvän näköisen, tämä taisi olla ensinmäinen kerta kun Virho käytti puumateruiaalia näinkin paljon ja tämän perusteella puumateriaalia kannattaa tulevaisuudessakin hyödyntää jos tähän tulee mahdollisuus. Talkoon jälkeen pääsi seuraamaan pienempiä taimenia jotka tulivat tutkimaan uusia kivikoita ja hyvin näytti kelpaavan...