lauantai 8. syyskuuta 2012

Espoossa talkoiltiin

Tänään tuli talkoiltua Espoossa virtaavalla finnoonojalla koko päivä, vähän ennen yhtätoista saavuin paikalle ja kuuden aikaan lopeteltiin.. Porukkaa oli sopivan paljon ja sen verran ahkeraa väkeä että nelisenkymmentä tonnia kiveä/soraa siirtyi kävelytien varrelta pitkälle matkalle purouomaa yhdessä päivässä. Alueelle tehtiin erroosio suojaa, muokattiin virtausta ja alavirtaan muu porukka teki puu/kivimateriaalista todella hyvän näköistä pätkää josta lisäilen kuvia myöhemmin.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Viimeistelyä..

Viikonloppuna vesi oli sen verran korkealla että näin jälkikäteen viimeistely kunnostuspaikalla on hyvä tehdä kun vesi on laskussa. Tiistai iltana saatiin meidän osalta paikat valmiiksi joten toivottavasti kelpaa kaloille. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa vai miten se meni.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Talkoilua longinojalla

Helsingissä virtaavalla longinojalla järjestettiin joka vuotiset talkoot ja nyt ensinmäistä kertaa savelassa. Puron varrelle oli saatu kaksi sorakasaa ja kolme kasaa isompaa kiveä joten sopivasti oli hikoilua luvassa.
Edellisen yön sateet olivat nostaneet vedenpinnan korkealle, mutta aamuun mennessä sateet loppuivat joten eipä tarvinnut vesisateessa rehkiä. Aamupäivän edetessä vedenpinta lähti nopeasti laskuun ja samalla kivien asettelu helpottui huomattavasti.
Veden korkeudesta johtuen ei tavallisilla kumisaapppailla ollut asiaa veteen, mutta onneksi porukasta löytyi kaksi kahluuhousullista joten hommat hoituivat sujuvasti sillan molemmin puolin. Itse tein sillan alapuolista kivikkoa ja vaikka suht pienellä porukalla oltiin hommissa niin materiaalit saatiin yllättävän nopeasti puroon.
Lauantaina 8.9. talkoillaan Espoon Sunassa, Finnoonojan yläjuoksulla.