keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kirkonkylänpuro

Puron ylä-osa on mutkikasta, mutta alueella on muutamia nousuesteitä ja puron pohja on lannoitteiden ynm. takia huonon näköinen. Alempana ennen suoraksi ruopattua ojaa on jyrkkä kallio vesiputouksella.

Latva-alueella puroon tuli viimeisellä käynti kerralla jotain paskaa joka muutti puron aivan vihertävän sumeaksi. Ympäristökeskus teki tarkistuksen ja vedet ova joko terminaali alueen työ-alueelta ja osa Ilmatien varrelta?

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Mellunkylänpuron talkoot

Purolle saavuttua olin myöhässä kun muut siirsivät kiviä puroon. Yhdentoista jälkeen aloin siirtämään kiveä omalle pätkälle johon tuli yksi soraikko ja sen yläpuolelle syvää vettä. Ylemmälle siltarummulle tuli komeaa koskea.

Ala-alueelle tuli useampi soraikko ja sopivasti isoa kiveä. Syvempiä monttuja on aika paljon, mutta nyt vettä on normaalia vähemmän joten veden noustessa paikat muuttuvat varmasti.

Kunnostuksen jälkeen vesi kirkastui todella hitaasti eikä ollut 1-2 tunnin jälkeen läheskään täysin kirkasta. Metron luona tehty havainto 20cm taimenesta kertoi siitä että purossa on viellä kalaa päästöjen jälkeenkin ja on siellä muitakin havaintoja tehty joten veden noustessa odotetaan nousukaloja syksyksi.

perjantai 21. elokuuta 2009

Purokalassa

Lämmin kesäpäivä ja pilvetön taivas veivät minut purokalaan. Kyseinen puro oli todella rehevöitynyt joka rajoitti kalastusta, mutta heti alkuun säikäytin useita kaloja kunnes löytyi monttu jossa oli elämää. Paikallinen farmari antoi luvan mennä kalaan pienelle peltopätkälle josta löytyi erittäin vaikeasti kalastettavia paikkoja yhden nieriän tuloksella.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kesä longinojalla

Kesällä olen ollut longinojan talkoissa neljä kertaa.
Kasvimaan puusillan kohdalle tehtiin erroosio suojaa puusta, betoniputkien yläpuoli kivitettiin uusiksi ja nyt kohdassa on komea koski joka nosti samalla yläpuolista virtaa paljon. Betoniputkien alapuoleinen koski kivitettiin myös ja kiveä on paljon. Viimeisissä talkoissa kivitettiin kehän yläpuoleinen koskijakso uudestaan ja nyt näyttää paikat hyvältä, saapa nähdä jos kelpaa nousukaloillekin syksyllä?