lauantai 25. elokuuta 2012
Vuoden ensinmäiset talkoot
Saavuin viikinojalle aamu kymmenen jälkeen ja luvassa oli vuoden ensinmäiset talkoot omalla kohdallani. Kivimateriaalit oli saatu puron varteen pieniin kasoihin joten helpoksi oli homma tehty ja hyvä näin!
Puoleen päivään mennessä oli ensinmäiset soraikot valmiina joten siirryttiin alavirtaan. Alueelle on rakennettu koulu minkä takia uoma kiertää nykyään kävelytien vartta pitkin ja uomassa on karkeaa kivilouhetta, mutta suurin ihmetys oli siltarummun alapuoli jossa penkareet ovat sortuneet ja vesi katosi kivimurkan alle jolloin kalojen liikkuvuus ei matalalla vedellä onnistu.
Ari kaivoi sillan alapuolista kivimurskaa hiki hatussa ja iltapäivään mennessä oli kalojen liikkuminen ylä-alavirtaan mahdollista. Alueelle saatiin tehtyä myös muutama kutusoraikko joten syksyllä on taimenilla paremmat mahdollisuudet lisääntyä jos paikalle "eksyvät".
Ensi lauantaina talkoillaan savelassa virtaavalla longinojalla!
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Lonkalla tapahtuu
Sunnuntaina oli tarkoitus osallistua longinojan talkoisiin, mutta en saannut autoa käyttöön aamusta ja vasta puolen päivän jälkeen pääsin katsomaan saunakoskelle työn jälkeä. Puumateriaalilla oli tuettu sortuvia penkareita ja mielenkiinnolla odotan ensinmäistä kunnon tulvaa jonka jälkeen nähdään kestääkö, mutta sen verran tukevalta näytti että eiköhän kestä! Tänään kävin ulkoiluttamassa kameraa longinojan ylä-alueella ja tuossa muutama otos kunnostetulta alueelta.
Seuraavan kerran longinojalla talkoillaan 2.9 savelassa.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Pyöräilemässä
Kävin tänään pyöräilemässä longinojan ylä- alueella missä uomaa on kaivettu sekä kivetetty lähemmäksi luonnontilaa. Tarkoituksena on ilmeisesti jatkaa alueen kunnostamista vielä käsin ja omaan silmään kunnostus näytti hyvältä kun vielä keskikokoista kiveä saadaan soran kaveriksi. Vuoden 2010 sähkökoekalastuksessa ei alueelta saatu saatu taimenta, mutta ehkä tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Paluu matkalla kävin katsomassa keravanjoen vesitilannetta ja johan oli värikästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)