perjantai 11. kesäkuuta 2010

Jaalassakin kausi -10 avattu


Ajomatka sujui upeassa kesäsäässä kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten ei siinä moottoritiellä ajamisessa mitään valittamistakaan ollut. Vajaan kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuin myllykoskelle jossa laitoin tavarat valmiiksi, mutta ennen kalastamista oli kuitenkin pakko grillata syötävää. Iltapäivällä aloitin kalastuksen larvastamalla ja saman tien taimen kiinni, mutta tällä kertaa siiman päässä oli vauraampi yksilö joten jalat tutisten mietin mielessäni "voisiko reissu alkaa yhtään paremmin" haavitsemis vaiheessa se sitten tapahtui mitä pelätään eli koukku irtosi kalasta. Tämän jälkeen oli pakko istua rannalle miettimään ilman turhaa kiroamista "mikä meni vikaan?"


Tästä lannistuneena jatkoin kuitenkin kalastamista kantokoskella saaliiksi pieni harjus sekä nopea käväisy jukakoskella ilman tulosta.
Myllykoskella söin iltapalaa ennen yö kalastuksen aloittamista johon oli varattu pari tuntia tehokasta aikaa (Oli kuitenkin tarkoitus nukkua pari tuntia ennen aamua). Taimenien sijaan harjus oli syönnillä ja kalojen keskikoko oli noin 30-35cm eli hyvän kokoista harjusta pääsi yön aikana pyytämään. Jos olisi tarvittavat välineet mukana olisi isoimman harjuksen voinut valmistaa syötäväksi vaikka grillissä, koska en ole koskaan tätä kalaa maistanut ja mieli tekisi paljon.


Aamulla lähdin seppälänkoskelle ja tuomaankosken alueille katsomaan maisemia ja kokeilemaan jos kalat olisivat syönnillään. Yksi pienehkö harjus vapautettavaksi, mutta muuten oli suht hiljaista. Huomasin myös kahluuhousujen vuotavan eli ne on korjattava ennen seuraavaa reissua ja tietenkin se tiedossa ollut sadealue ehti saapua tänne etelään jo paluumatkalla eli märkä ajomatka on nyt onneksi takana...

torstai 3. kesäkuuta 2010

Finnoonojalle nopea reissu

Tänään kävin aikani kuluksi katsomassa viime vuonna kunnostettua aluetta Espoossa virtaavalla finnoonojalla. Lyhyellä alueella en kaloja bongannut, mutta en siellä pitkään viipynytkään. Kaloilla tuskin ruoasta on puute sillä hyönteisiä riitti paljon ja larvojakin näkyi kivikoissa pyörivän. Nyt kun kesä/lomat alkaa yritän päivittää blogiin enemmän juttua kalareissuilta jne.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Nukarinkoskella kausi avattu


Kävin ostamassa vuosiluvan seo huoltoasemalta jonka jälkeen suuntasin koskelle. Kevyellä lenkkari, shortsi varustuksella pärjää varmasti kun viellä reilut 20 astetta lämpöä päälle ja koskialueilla on muutenkin kahluukielto 31.05 asti jolla luodaan rauha kutu ja mätimunien kehitykselle! Kalastelin padon yläpuolista aluetta ja taas oli istutusten jäljiltä kosket täynnä pientä lohen poikasta joita riitti melkein kiusaksi asti monissa paikoisssa.


Iltapäivällä sain rusthollinkoskesta kauden ensinmäisen kirjolohen ja hetken kuluttua toinenkin käväisi haavissa eli molemmat c&r. Päätin vasta illempana ottaa sen ruokakalan ylös kun ei ollut mitään kylmälaukkuakaan mukana säilitystä varten ja tarkoitus oli kalastaa iltaan asti. Myöhemmin illalla sain muutaman karkuutuksen ja lopulta yhdeksän aikoihin päätin luovuttaa ruokakalan suhteen.

Oli kyllä mukava kaudenavaus reissu nukarinkoskelle.