Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukarinkoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukarinkoski. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Muutama reissu takana

Edellisen viikon reissut nukarinkoskelle eivät antaneet kummempaa saalista, mutta vesitilanne on kalastamista ajatellen hyvä, sopivasti vettä eikä liian värikästä ja kirjolohtakin on koskiin laitettu. Maanantaina päätin korkata tämän vuoden avaus reissun myös Jaalaan ja olipas vuorokausiluvalla hintaa kun ei kalastajakiintiötäkään ole olemassa... Meinaan 18 euroa, kiitos. Ilta kymmenen aikaan saavuin koskelle ja oikeastaan koko yö kului kalastaessa kun ajan taju pääsi katoamaan. Myllykoskelle oli tuttuun tapaan laitettu pientä taimenen penikkaa melkein kiusaksi asti ja jukakosken niskalla oli lepakkojen yö, mutta kaikesta huolimatta kalastus oli oikein mukavaa. Huomasin myös sen ettei pimein aika kauaa kestä joten hyvin pärjäsi ilman otsalappua tai muuta vastaavaa vaikka perukesiimojen kanssa sai muutamaan kertaan taistella.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

2012 kalastuskausi avattu

Talvi kului muissa puuhissa, mutta kesän lähestyessä pääsen taas kirjoittamaan kalareissuista ja muuta mainitsemisen arvoista. Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa kalaan ja paikkana nukarinkoski, vuorokausilupa maksoi 13 euroa jonka jälkeen suunta koskelle. Lauantaipäivän kierros ei antanut tärpin tärppiä kun streamereillä kolusi kosket kirjolohen toivossa.. Sunnuntaina heräsin sen verran ajoissa että kalastusaikaa oli jäljellä noin viisi tuntia joten tavarat autoon ja suunta nurmijävelle. Aloitin kalastuksen koulusuvannolta ja jatkoin ylävirtaan, mutta kalojen suhteen oli todella hiljaista. Saalista ei tullut, mutta tästä huolimatta jäi hyvä fiilis kun pääsi siimoja suoristaan ja ulkoilmaan.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Ilta nukarilla


Päivällä kävin nukarin ala-osassa, mutta kalastajien suhteen oli taas ruuhkaa... Ei tehnyt mieli kalastaa vanhantammenkoskessa kun porukat kalastivat/kahlasivat samoja monttuja muutaman minuutin välein ja siinä pitäisi itsekin kalaa mukamas saada ei ei. Illan hämärtyessä menin rusthollinkoskelle jossa ei ollut muita kalastajia joten parempi alku tällä kertaa. Kalat alkoivat syömään hyönteisiä pinnasta oikein urakalla ja pintaperho antoikin useamman taimenen, mutta kaikki alle 25cm joten isot jäivät saamatta. On kuitenkin mukava huomata kuinka paljon taimenen poikasia koskesta löytyy joten tulevaisuutta ajatellen näyttää hyvältä ja on siellä joukossa niitä plus 35cm yksilöitäkin... isompiakin varmasti.

Pintaperho herätti myös kirjolohen kiinnostuksen. Ensinmäisen tärpin jälkeen kokeilin kuulapäänymfiä ja toistamiseen kala kiinni, mutta tällä kertaa haaviin asti. Kyseinen kirjolohi oli ehdottomasti kauden vahvimpia/pirteimpiä kaloja siimanpäässä ja ilomielin päästin takaisin kasvamaan jos vaikka tulevaisuudessa törmätään hehe.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Nukarilla kisojen jälkeen


On se huomattu kun nukarinkoskille tehdään kirjolohi istutuksia on seuraavina päivinä paikalla kalastajia aivan liikaa. Viikonlopun kisojen johdosta oli koskiin istutettu kirjolohta enkä eilen viihtynyt edes paria tuntia pidempään ja monet haluavat lähinnä pakasteeseen täytettä jolloin noidenkin kalastaminen loppuu yllättävän nopeasti.

Tänään menin päivästä kalaan ja tavoitteena oli paljon kalastajia tuonut kirjolohi. Ensinmäistä kirjolohta ei tarvinnut odottaa pitkään, mutta ruokakalaksi oli mielessä vähän suurempi yksilö joten takaisin kasvamaan. Jatkoin kalastusta alaspäin kunnes liitsiin iski toinen paremman kokoinen kirjolohi joka päätyi kauden toiseksi ruokakalaksi nukarilta.

Kävin myös harrikoskella pyörähtämässä, mutta en siellä pitkään viipynyt ja se hyttysmyrkky olisi tullut tarpeeseen tälläkin reissulla. Ennen pois lähtöä kävin kokeilemassa yhtä erittäin salaista ottimonttua ja viellä yksi kirjo tuli vapautettavaksi asti. Mukava reissu kun kalaakin tuli ja pois lähtiessä huomasi kuinka parkkipaikalle oli ilmestynyt useampi auto...

lauantai 15. toukokuuta 2010

Nukarinkoskella kausi avattu


Kävin ostamassa vuosiluvan seo huoltoasemalta jonka jälkeen suuntasin koskelle. Kevyellä lenkkari, shortsi varustuksella pärjää varmasti kun viellä reilut 20 astetta lämpöä päälle ja koskialueilla on muutenkin kahluukielto 31.05 asti jolla luodaan rauha kutu ja mätimunien kehitykselle! Kalastelin padon yläpuolista aluetta ja taas oli istutusten jäljiltä kosket täynnä pientä lohen poikasta joita riitti melkein kiusaksi asti monissa paikoisssa.


Iltapäivällä sain rusthollinkoskesta kauden ensinmäisen kirjolohen ja hetken kuluttua toinenkin käväisi haavissa eli molemmat c&r. Päätin vasta illempana ottaa sen ruokakalan ylös kun ei ollut mitään kylmälaukkuakaan mukana säilitystä varten ja tarkoitus oli kalastaa iltaan asti. Myöhemmin illalla sain muutaman karkuutuksen ja lopulta yhdeksän aikoihin päätin luovuttaa ruokakalan suhteen.

Oli kyllä mukava kaudenavaus reissu nukarinkoskelle.