torstai 28. lokakuuta 2010

Iltareissu kahdelle purolle

Lähdin alku-illasta yhdelle kirkasvetiselle pikkupurolle helsingissä. Heti ensinmäisellä soraikolla kutupuuhat olivat käynnissä, valokuvaajalla ei ollut paikalle mitään asiaa joten matka jatkui. Seuraavalla soraikolla kutupuuhat olivat tietojeni mukaan jatkuneet jo pari päivää ja edelleen paikalla oli noin 25cm kutupari ja useita pienempiä kolleja nuhikoimassa. Soraikolla oli kaksi pientä kuoppaa ja yksi isompi jota naarastaimen kaivoi edelleen.

Soraikko sijaitsi aivan kävelytien läheisyydessä joten moni ohikulkija pysähtyikin katsomaan kaloja ja tuskinpa olisivat uskoneet näin pienessa purossa elävän taimenia elleivät olisi tätä paikanpäältä nähneet. Kävin nopeasti alemmat kutupaikat läpi ilman havaintoja kutupuuhista joten matka jatkui kohti longinojaa jossa vesi on taas laskenut ja samalla kirkastunut.

Tällä kertaa aloitin poikkeuksetta kävelyn ylimmältä kunnostus alueelta alavirtaan vaikka normaalisti teen reissut alhaalta ylöspäin. Tällä kertaa en yhtään kutukalaa ylä-alueelta bongannut joten matka jatkui kasvimaan alueelle. Paikalle päästyä alkoi tapahtumaan, kasvimaan takasuoralla kaksi kutukuoppaa olivat muuttuneet eilisestä, mutta kalat jätin suosiolla omaan rauhaansa. Tekemäni soraikko puusillan yläpuolella oli puhdistettu ja kauempaa katsottuna näkyi kalojen liikettä pinnassa, mutta kalojen koko jäi valitettavasti näkemättä.

Alavirrtasta kuului kauhea molske joten lähdin katsomaan mitä sielä tapahtuu. Paikalle päästyä kaksi pulskaa noin 35-40cm taimenta olivat selaisessa kohdassa koskea mistä en olisi kutukaloja uskonut löytäväni, mutta nyt kalat laittoivat sellaisen esityksen käyntiin mitä tuskin unohdan vaikka valokuvia en näistä saannutkaan. Otin malliksi valokuvan yhdestä kutukuopasta joten jos kiinnostaa käydä kutukaloja etsimässä, mutta tietoa ei vielä hommasta ole niin ei muuta kuin kuvan kaltaisia kohtia etsimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti