keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Säät kylmenee ja kutu alkaa

Aamusta sain Akilta soiton tämän päivän sähkökoekalastuksista ja vielä ehdin mukaan päivän viimeiselle purolle josta odotettiin nollikkaita, koska kutukaloja on nähty edellisenä syksynä. Valitettavasti alueelta ei saatu yhtäkään nollikasta, mutta vanhempia taimenia tuli jotka ovat melko varmuudella istutuksista peräisin. Epäilen syyksi päästöjä, koska kyseisen puron vesimäärä on etenkin alivirtaumalla niin pieni ettei tähän paljoa vaadita.
Iltapäivästä menin Espooseen kutukalojen toivossa, koska monissa muissa paikoissa vedet ovat niin korkealla ja maitokahvia ettei kaloja pääse näkemään. Ensinmäisillä pelipaikoilla oli taimenia soraikkojen läheisyydessä, mutta mitään suurempaa meininkiä ei ollut. Tämän jälkeen menin vielä pienemmälle sivupurolle josta bongasin yhden kalan ja mahdollisen kutukuopan. Ennen hämärää päätin käväistä vielä ylempänä josta löytyi kutukuoppa ja muutamia kaloja. Tottakai jätin pidemmän objektiivin kotiin joten 10-24mm putkella joutui kyykkimään metrin päässä soraikkoa ja tämä oli kaloille liikaa joten ei tullut kuvia muistoksi.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Viimeiset talkoot

Espoossa talkoiltiin lauantaina 06.10.12 ja omalta osaltani oli viimeiset talkoot tähän vuoteen. Porukkaa oli parhaillaan noin kolmekymmentä ja niin reippaasti kivikasat siirtyi puroon että työt loppui reilusti ennen iltapäivää. Harmi sinäänsä että korkea/samea vesi teki sen ettei paikkoja voitu vielä viimeistellä kun syksy on jo näin pitkällä. Kunhan vedet laskevat ja samalla kirkastuvat niin paikalle katsomaan kuinka paljon kivimateriaalia saatiin todellisuudessa uomaan!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Syksy etenee

Sateet ovat pitäneet vesimäärät sen verta korkealla että nousukalojen liikkuminen monissa puroissa helpottuu paljon. Kutukaloja pääse bongaamaan mahdollisesti 2-3 viikon kuluttua joten ei enää pitkä aika siihenkään. Vuoden viimeisiä talkoita viedään, mutta tulevana sunnuntaina on vielä mahdollisuus osallistua Espoossa virtaavalla finnoonojalla. Talkoot järjestetään yhteistyössä Espoon ympäristökeskuksen ja Espoo-Mankin kalastusalueen kanssa.