Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karkkilankosket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karkkilankosket. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. toukokuuta 2011

Maanantai päivä karkkilassa

Kävin lunastmassa vuosiluvan keskustassa ja pitkälänkoskelle ajaessa osasi odottaa pientä ruuhkaa koskelle, koska edellisenä viikonloppuna järjestettiin kalastuskisat joihin luonnolisesti istutetaan pullalohta. Yritin vältää turhaa kahlaamista mahdollisimman paljon ja samalla harmittelin kahluukiellon päättymistä, koska kahlaajien ansiosta monet vastakuoriutuneet taimenenpoikaset eivät selviä ensinmäiseen kesään asti... Toivottavasti tähän tulee muutoksia tulevaisuudessa.


Päivän aikana vapauttettavaksi tuli kolme kirjolohta ja vaikka kalat olivat suht pientä olivat siiman päässä todella vahvoja. Myös myllykoskella kävin pelkällä lenkkari varustuksella joka on näillä helteillä huomattavasti mukavaampaa! Parin karkuutuksen jälkeen lähdin kotia katsomaan suomi-venäjä ottelua!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Karkkilassa


Talven aikana en ole blogia päivitellyt, koska kaikki aika on mennyt muissa puuhissa... Tänään lähdin korkkaamaan kalastuskauden karkkilankoskille ja ajomatka taittui auton ratissa joten ei tarvinnut kaksipyöräisellä, vapaputki tuulen halkojana paahtaa. Huolto-asemalta lunastin vuorokausiluvan jonka jälkeen suuntasin myllykoskelle, mutta kaloista en tehnyt havainnon havaintoa ja kylmät tuulen puuskat tekivät aurinkoisesta Kevät päivästä yllättävän viileän. Iltapäivällä suuntasin pitkälänkoskelle jossa kokeilin muutamaa hidasvirtaista kohtaa tuloksena pari karkuutusta joten kauden avauskala jäi tällä reissulla saamatta. Nyt Kevään edetessä yritän päästä muutaman kerran kalaan, mutta täysin kesäharrastuksiin siirryn tuossa toukokuun puolella joten blogipäivitykset ovat näiden kalareissujen varassa, mutta kesän alkaessa tulee varmasti enemmän juttua kalareissuilta ja blogin ulkoasu tulee muuttumaan...